sunnuntai 2. helmikuuta 2014

happy five months UK!

Eilen tosiaan tuli tasan viisi kuukautta siitä kun jätin Suomen taakseni. WOU! Toisaalta tuntuu että on ollut täällä ikuisuuden ja toisaalta taas tuntuu että aika on menny mielettömän nopeeta. Viisi kuukautta sitten suunnattiin kohti Brightonia Lauran kanssa ja hyvästeltiin kaikki rakkaat.

Empä olis sillon uskonut että tässä sitä nyt ollaan. Helmikuussa 2014. Muistan kun mun kämppikseni sano sillon joskus syyskuun puolella että "nyt tuntuu että aika menee hitaasti, mutta sitten kun päästään helmikuuhun niin se alkaa mennä tosi nopeeta". Saas nähdä kuinka käy.

Tää kevät vaikuttaa aika kiireiselta jo nyt! Ensi viikonloppuna Anna ja Laura onkin jo täällä, siitä viikon päästä alkaakin Half term jonka aikana pitäisi yhden EVS-kaverin kanssa matkustella vähän täällä pohjosessa. Helmikuun puolella pitäisi olla vielä EVS:n toinen seminaari ja maaliskuun alusta näyttäis aika lupaavalta että Saara ja Eveliina tulis tänne kylään. Parasta. Maaliskuun puolessa välissä myös toivottavasti Joonas tulis vihdoin kylään ja loppupuolella pitäis olla Punasen Ristin eräänlainen vuositapaaminen johon vielä odotellaan vahvistusta että päästään sisään. Oon viimepäivät tarkistellu sähköpostia parin tunnin välein mutta vieläkään ei olla me saatu vahvistusta. :( hopes up! Siinä vaihtuukin jo huhtikuu mikä näyttäs kanssa aika täydeltä, viikko Lontoossa Punasen Ristin väen kanssa ja viikko kotona. Sen jälkeen erilaista juhlintaa luvassa mm. mun ja bastin synttärit ja euroviisujuhlat. :D Ei oo ihan hirveesti noita vapaita viikonloppuja ennen toukokuun puoltaväliä. Jäiks! Että siinä onkin sitten mun kevät. Mutta ei siinä, hyvältähän se vaikuttaa. :)

Tää viikonloppu piti viettää kivassa seurassa ja kivan letkeän ohjelman parissa, mutta minäpä päätin tulla kuumeeseen. No parempi nyt kun ens viikonloppuna, mutta nyt näyttää että jää huominen työpäivä vielä välistä mikä vähän harmittaa. :( No kerkeen ehkä kirjotella teille pidemmän tarinan mun työstä täällä. ;)

PS. Viimeviikolla käytiin ensimmäistä kertaa todistaan jalkapallokulttuuria pubissa ja oli kyllä aika tunnelmallista. LVP-EVE 4-0! :D hjah

Hirveen lähelle ei tota ruuta päässyt. Empä oo ennen ollu yhtä täydessä pubissa

-Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti