maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannus Nottinghamissa

Tänä vuonna mä lähdin juhannuksen viettoon perjantaina kaverin synttäreitä viettään Nottinghamiin, täällä kun ei juhannusta tunneta niin onneks oli silti huippu viikonloppu !

Perjantaina käytiin vähän Nottinghamin yöelämässä ysäribileissä ja lauantai meni vähän rennommissa merkeissä. Iltapäivällä käytiin ostaan grillattavat ja illalla pidettiin sitten barbeque josta lähdettiin pubiin kannustaan saksaa voittoon.

Juhannuskelit oli täällä kyllä varmasti paremmat kun siellä kotona, lauantaina istuttiin auringossa shortseissa ja nautittiin kesästä. Muutenkin kelit on olleet ihan mielettömät viime aikoina, vaikka kuinka Brittilän säästä on varoteltu.

Kuvia viikonlopulta vähän käänteisessä järjestyksessä koska en jaksa olla tarpeeks ahkera.







Grattis på födelsedagen !

World Cup näkyy jokapuolella!

Kaiken kaikkiaan oli aivan huippu viikonloppu ihan mielettömässä seurassa! Vaikka mitä ois nähnyt ja kokenut täällä ollessa mikään ei voita näitä uskomattomia ihmisiä. <3

Nyt aletaan Heghinen kanssa kokkaileen yhdessä hyvää ruokaa ja olin vihdoin ahkera ja siivosin huoneeni! Loppuviikoks on järkätty taas aika hyvin ohjelmaa ja viikoloppuna olis tarkotus lähteä etelä Walesiin telttaileen, toivottavasti löydetään perille. Sieltä luvassa varmaan aika paljon kuvia sillä se paikka näyttää aivan mielettömältä!


Päätin vihdoin hyödyntää työmatkat ja olen yllättänyt itseni ja päässyt jo melkein toisen kirjan loppuun. Tässä kirjassa myös sivutaan tärkeää aihetta ja nää pari lausetta halusin teille jakaa.

Niin se vissiin on että tänään on tasan kuukausi töitä jäljellä ja huomenna tasan kaksi kuukautta siihen että muutan takasin Suomeen. Suunnitelmat alkaa loppuvuodelle selkeytyä koko ajan enemmän vaikka pientä ressiä lippujen ja päätösten kanssa vielä on ilmassa, että saadaan suunnitelmat kasaan.

Aurinkoisia terveisiä,

-Sanna

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

kuninkaallisia ja tylypahkan jalanjäljissä

Moi kaikki ihanat juhannusviikkoilijat!

Torstaina 12.6 juhlittiin siis Punasta Ristiä 150 vuotta täyteen tulleesta arvokkaasta työstä Buckingham palatsissa. Mä suuntasin aamulla kassieni kanssa kohti Lontoota tarkotuksena viettää taas aikaa etelässä sunnuntaihin asti. Asemalla tapasin kaverini ja suunnattiin kohti palatsia Royal guarden partyihin. ;)

jonossa alko kasvaan jännitys!


Puutarhaan reitti meni palatsin läpi niin että sinne mennessä ja pois tullessa päästiin sisälle itse rakennukseenkin. Puutarha oli massiivinen. Hassua ajatella että vilkkaan Lontoon keskellä on mielettömän kokoinen puutarha ja jostain kaukaa mutta vierestä kuuluu vain suurkaupungin äänet. Puutarhaa sai kierrellä miten halusi, tarjolla oli pientä syötävää (ja köyhät vapaaehtoset kävi tietenkin pariin otteeseen jonossa) ja orkesteri viihdyttämässä (ja joku tanssiesityskin mikä me missattiin), ja myös Punsen Ristin erilaisia pisteitä mitä sai käydä kiertämässä. Sää oli täydellinen. Juhlan kuitenkin kruunasi itse prinssi Charles ja prinsessa Alexandra (ilmeisesti kuningattaren serkku) jotka ottivat osaa tapahtumaan, ja oikeen kiertelivät ihmisten joukossa juttelemassa mukavia.

palatsin sisäpihalta

kalleko ihan ite oli laittanu parastaan?

Angelika, Bastian ja minä


vasemmanpuoleinen on nykyinen varusto ja oikean puoleinen kuulemma se mitä käytettiin ensimmäisessä maailman sodassa. huih

itse prinssi !

                            

oli aika tärkeä olo kun turistit aidan takana otti kuvia !

Juhlan jälkeen suunnattiin siis viettään viikonloppua porukalla jälleen Kentiin missä olin loppulomanikin. Aika kulu taas todella nopeaa, perjantai meni löhöillessä kaverin kanssa kun toiset oli töissä, mutta illalla suunnattiin Lontoon puolelle Bromleyyn katseleen jalkapalloa pubiin josta jatkettiin yökerhoileen. 

Lauantaina meitä lähtikin neljä sitten tutustuun Harry Potter maailmaan, joka oli kyllä aivan mieletön! Siellä saatiin aikaa kuluun kyllä kiitettävästi ja rahaakin osalla vähän suuremmilla faneilla, mutta toisaalta säästettiin siinä että pystyttiin meneen autolla. :)


"Age is foolish and forgetful when it underestimates youth."
-Albus Dumledore

visiting the Weasleys

"It does not do to dwell on dreams and forget to live."
Albus Dumbledore

triple-decker knight bus

anybody home?



"There are some things you can’t share without ending up liking each other."

"Never trust anything that can think for itself if you can’t see where it keeps its brain."
Arthur Weasley

shopping at Diagon Alley

hogwarts

at the end of an amazing day

"In dreams, we enter a world that’s entirely our own."
-Albus Dumbledore

Lauantaina lähdetiin vielä uudestaan katseleen jalkapalloo paikalliseen pubiin vaikkei peliä kerettykään ihan alusta nähdä. Englannin pelit on kyllä tunnelman kannalta ihan huippua katsoa pubissa! Ja pakko myöntää että en oo eläessäni ollut koskaan näin paljon jalkapallon kanssa tekemisissä kun nyt viimoiset kaksi viikonloppua tuolle Kentissä ollessani, ja tänä viikonloppuna sama meininki jatkuu ystävän synttäreillä Nottinghamissa kun saksa pelaa lauantaina. Viikonloppu oli ihan huikea, tuntuu että se meni todella nopeeta mutta että olin tuolla ikuisuuden koska kerettiin tehdä niin paljon kaikkea kivaa. :) Toivon että mulla olisi kyky tallentaa tietyt hetket muistiin ja ottaa tavallaan "mental picture" itselleni hetkistä joita en halua koskaan unohtaa.

Toivottavasti teillä kaikilla on hyvä juhannus ja pidätte huolta toisistanne, ja että ne kelitkin paranisi. Voin lähettää täältä vähän aurinkoa ja helteitä mistä ollaan viimeaikoina kovasti nautittu. Ei tunnu kyllä kesältä samalla tavalla kun ei olekkaan juhannusta ja kesälomakin alkaa vasta heinäkuun lopussa. Ensi vuonna nautin sitten kaksinverroin juhannuksesta mutta nyt ei viitsi surkutella että se jää välistä, sillä mitä enemmän aikaa kuluu täällä, sitä unohtumattomammalta jokainen hetki tuntuu.

-Sanna

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

holidays

Moikka!

Mulla alkoi siis 23.5 Half term ja tuon kaksviikkosen aikana tuli reissattua ja vietettyä aikaa ihanien ihmisten kanssa. Siitä teille luvassa pitkää kertomusta. ;)

Eli tuollon perjantaina suuntasin kohti Bristolia ja Lauran luokse, ja lauantaina otettiinkin vielä aika rauhallisesti kun olin tosiaan sillon ollut kipeenä.



nam mikä jugurttijäätelöpaikka!

Bristol on aikas mäkinen kaupunki


leipurit sai jotain aikaseks ;)

Sunnuntaina saatiin Tiia messiin, joka siis on Au Pairina täällä Briteissä ja koulusta tunnetaan toisemme. Brittilä taitaa yhdistää meitä reissaajia ja sunnuntaina siis Laura esitteli meille Bristolin nähtävyydet ja kierrettiin kaupunki aikas hyvin.









Tiian kanssa lähdettiin sitten maanantaina kiertään Bathia, joka on ihana söpö kaupunki Bristolin vieressä. Bathissa vierähti oikeastaan koko päivä ihmetellessä ja tehden vähän ostoksia.





Löydettiin suomikauppa! Marimekkoo, Iittalan astioita, muumeja!!




täs me (8

Tiistaina me lähdettiin kohti Oxfordia jossa oltiin keskiviikko iltaan asti. Oxford ei vakuuttanut erityisemmin, hienoja rakennuksia mutta kun on nähnyt yhden tuli vähän tunne että on nähnyt ne kaikki. Kuitenkin näkemisen arvoinen kaupunki, ja käytiinpähän Harry Potterin jalanjäljissä ja eli siellä collegessa mistä ne ovat saaneet idean suureen saliin, ja kuvanneet elokuvaa siellä portaissa! :)


Potterin jalanjäljissä

Harry Potterin iso sali




Kahviloissa tuli istuttua PALJON :)

Hankittiin myös aika ikimuistoset tuliaiset ;) mulle napakoru ja Tiialle tatska! :)

Oxfordissa saatiin molemmat pivät nauttia sateesta, ja ensimmäisenä päivänä onnistuttiin vielä etsiin meidän hostellia niin tehokkaasti että tuli käveltyä sen ohi joku 10 kertaa (siis oikeasti käveltiin sen oven ohi!) ennen kuin se löydettiin! Sateessa. Kahden päivän aikana kerettiin istuskella kahviloissa joka välissä ja tietysti shoppailla. Keskiviikkona oli sitten aika erkaantua ja lähdettiin omille paikkakunnillemme takasin. Mä lähdin vastaanottaan Anna-siskoani vierailulle <3!

Annan kanssa kerettiin mennä ympäri Liverpoolia vähän eri paikoissa ja shoppailla paljon. Poikettiin myös naapurikaupunkiin Chesteriin. Yöelämässäkin päästiin vähän käymään, mutta ennen kaikkea parasta oli että saatiin vaan olla niinkun ennenkin ja yhdessä. Oli aikaa ihan rentoutua ja katsella frendejä! :) Parhautta. Kuitenkin taas kävi niin että aika meni aivan liian nopeeta :/.




ravintolalaatuaikaa








Tiistaiaamuna lähdettiin kuitenkin Annan kanssa Lontooseen ja mä sain toimia siellä turistioppaana, ja tätä ei ehkä kukaan usko, mutta oon oppinut kulkeen Lontoossa kohtuu hyvin. Jotain mun suuntavaistolle on pakko ollut tapahtua, itsekkään en voi uskoa miten onnistun kotikulmilla eksyyn mutta täällä oon oppinut pysyyn kartalla, ainakin välillä. En silti ehkä vielä ihan normaalilla tasolla ole. Annan kanssa kierrettiin kaikki turistipaikat mitä Lontoossa yleensä kuuluukin Buckingham palatsista Tower Bridgelle ja käytiimpä myös tapaamassa julkkiksia madame tussaudin vahakabinetissa. ;)

Mulla on maailman paras sisko<3


ehkä joskus on luotettava google mapsiin :D




with the liverpudlians!


hmm

Keskiviikkona Anna lähti aamusta kotiin ja vähänkö olis tehny mieli lähtee mukaan sillä hetkellä kotiin. Mä jäin kuitenkin viä meidän hotelliin ja tuntu kyllä yksinäiseltä ja iski ikävä. Se onneks helpotti kun lopulta pääsin liikkeelle ja käymään kierteleen lontoota. Ja tykästyin siihen taas enemmän. Ensimmäisenä kävin Camdenissa, sitten Hyde Parkissa ja parhaimapana oli kyllä Merimieskirrko eli suomalainen kirkko josta ostin ruisleipää ja söin karjalanpiirakan kahvin kanssa. Nams. Siellä oli tarjolla myös lehtiä kuten hesari ja juttuseuraa työntekijöistä. Pieni maailma kun Lontoosta voi löytää tutun tuttuja, juttelin siellä töissä olevan tytön kanssa ja selvisi että meillä on yhteisiä kavereita. :D




Illalla kuitenkin suuntasin kohti Kentiä jossa kuluikin loppuloma. Täällä ollessa tuli grillailtua, soitettua pianoo, katsottua elokuvia, shoppailtua ja rentouduttua. Viimeset päivät oli kyllä huiput, ja kerrankin oli kunnolla aikaa kun oli yli viikonlopun. Tuolla Etelässä oli taas niin erilaista, niin rauhallista ja kaunista!

mut vietiin myös aivan ihanan paikkaan! Järvi ja metsää, vähän tuli kesäsempi ja kotosampi olo, vaikka kaipuu kyllä myös mökille samalla!


grilliruokaa!
Viime aikoihin on mahtunu kyllä yhdet parhaimmista päivistä mitä mun kuluneeseen yhdeksään kuukauteen on mahtunu. Hetkiä joita en koskaan unohda, en koskaan. Tuntuu että ajatukset alkaa olla jo aika paljon syksyssä ja ajatukset on aika ristiriitaset. Tuntuu että en pysty jättään tätä kaikkee taakseni vaikka mulla onkin teitä kaikkia ikävä siellä koti-Suomessa.

Tunti sitten saavuin kotiin ja kello tikittää niin että ei taida huomenna olla ihan virkeä alku työviikolle, mutta eiköhän siitä selvitä kun se kuitenkin on mulle vaan kolmepäivänen. Jotenkin tyhjä olo olla takasin Liverpoolissa, ja yleensä kun on kotiin palannut reissulta niin on asemalta ulos astuessa tullut iloinen tunne että jes oon takasin tässä huipussa kaupungissa. Nyt oisin kuitenkin jäänyt Kentin rauhaan jatkaan lomaani eikä takasin tulo oikein innostanut. Muutenkin hassua kun viimeksi kun olin kotona, Anna oli täällä, siksi tuli myös ikävä.

Uskomatonta miten voi ikävöidä kotia mutta panikoida siitä että kohta joutuu lähteen kotiin.

Okei, jottei tää menis aina tähän mun läpinään ja panikointiin pelkästään tästä samasta aiheesta voin sanoa että mulla oli aivan mielettömät kaksi viikkoa ja sen kunniaks muutama biisi tähän loppuun jotka on on uusia löytöjä ja linkittyy omalla tavallaan tänne. :)

en osaa päättää kumpi on parempi, tää vai alkuperänen versio

T in the park: 32 päivää!

paras kaikista

Ps. Vastaanotin just asunnon syksyksi!

Hyvää yötä kaikille!

-Sanna