torstai 28. marraskuuta 2013

counting days

Viimepäivät on ollut aikamoista hullunmyllyä, ja eilen teki mieli käpertyä peiton alle omaan huoneeseen omassa kotona Suomessa, missä tunnen oloni turvalliseks. Vaikka varsinainen koti-ikävä ei noussut kuitenkaan mitenkään sitä perus ikävää korkeemmalle kovasti, on silti kaikki rakkaat kovasti mielessä. Perhe ja ystävät. Nyt kuitenkin ajattelee enää kuinka vähän päiviä on jäljellä ennen kun nähään niin ei oikeestaan tarvi ikävöidä. <3

Kohta kuitenkin enää kolme viikkoo kunnes: pääsen omaan huoneeseeni (okei, se ei kyllä ole enää samanlainen kun silloin kun lähdin!), nään joonaksen ja kaikki muutkin rakkaat, menen saunaan, herään aamulla ja voin juoda normaalia kahvia samalla kun luen aamulehteä, en kokkaa, halaan jokaista ihanaa ihmistä

Tohon kahteen viikkoon mahtuu muutama "juhlakin" joita odotan tosi tosi paaaaljon, sunnuntaina kun tuun kotiin vietetään vähän laajennetun perheen kesken viini-iltaa, joulu on tietenkin perhejuhla mutta joulupäivä on nykyään vähän toisenlainen juhla ja
 sitä todella odotan tänä vuonna, samoin kun uutta vuotta. Ihmeellinen ajatus on se, että uutena vuotena on jo kolmasosa tästä vuodesta ohi! Loppujen lopuks aika taitaakin mennä aika nopeeta.

Tän kaiken avautumisen kunniaks muutama sattumanvaranen kuva hetkistä jotka on tallentunu kameraan



kohti iinestä vissiinki
ehdottomasti paras yo lahja mitä voi saada: palju, josta seuraa kesän parhaat bileet


heurekassa kesäreissulla, tää laji ei sovi kaikille

rakas serkkuni<3

ihania likkoja<3

mun aina kilometreistä huolimatta<3

Älkää ymmärtäkö kuitenkaan väärin, Liverpool on edelleen mahtava ja töissä on ihan huippua! Ja British Red Cross myös! Paljon kivaa tekemistä mahtuu viä tuleville viikoille ennen joulua eli oikeetakin päivitystä blogiin luvassa, eikä tällästä ajatuksenjuoksua niin kun tänään.

Nyt kuitenkin pian nukkumaan että jaksaa perjantain ja illalla mennä shoppaileen ja syömään viidellä punnalla annoksen fish and chipsejä+drink ;).

-Sanna

tiistai 26. marraskuuta 2013

hello hello, how are you

Huh mitä vauhtia on taas kulunu aika, ja päivät joulua kohti lähenee<3

Vaikka mitä on kerennyt taas tapahtua! Viikonloppu oli taas kyllä ihan super super huippu! Lauantaina oltiin Theresan kanssa katsomassa Pähkinänsärkijä baletti kun Englannin kansallisbaletti oli Empire theatressa esiintymässä. Esitys oli MIELETÖN. Ja ahistus siitä että baletista on tullut itselle jo melkein kolmen kuukauden tauko kasvoi. Mutta onneks sekin asia meni vihdoin eteenpäin ja eilen maanantaina olin esnimmäiellä balettitunnilla tällä saarella. Koulu on aika pieni, meitä oli tunnilla vaan kuusi ja tunnin kulku oli aika erilainen kun mihin olen tottunut. Mistään maailman kolkasta en voi läheskään yhtä hyvää koulua löytää kun mikä kotona on, mutta kunhan pääsen johonkin nauttiin baletista. Tunnin jälkeen oli mielettömän hyvä olo, tuntu kun olisi päässyt jotenkin takaisin ruotuun, vaikka olikin kovin erilaista. Tehtiin jonkin verran liikkeitä ja asioita mihin en ollut aikaisemmin törmännyt. Yksi tyttö kerto mulle myös yhdestä toisesta koulusta missä se käy ton lisäks, eli taidan sen etsiä myös käsiini ja käydä testaan toisenkin koulun.
Mutta tuo noin kaksi tuntua lauantaina Pähkinänsärkijässä on varmasti yksi mun vuoden kohokohtia! <3

Lauantai ilta jatku siis työkavereitten kanssa iltaa viettämään pubikierrokselle. Oli todella kiva olla ulkona meidän luokan henkilökunnan kanssa, ja oli kyllä mielettömän hauskaa. Jos mahdollista, ton illan jälkeen tykkään mun työstä entistä enemmän. Tai no, mitä enemmän englanti kehittyy (=opin ymmärtään scousereita), sitä paremmin oppii tunteen työkavereita ja sitä parempia kavereitakin niistä tulee. Mulla kävi kyllä mieletön tuuri siinä että pääsin juuri meidän luokkaan, ehdottomasti koulun parhain!<3



Töissä menee muutenkin kivasti, nyt ajan mittaan oon saanu vähän enemmän ehkä vastuuta ja alan sulautua henkilökuntaan ehkä lastenkin mielessä. Parasta on päästä vetään eri "ohjelmia" lapsille! Viime viikolla käytiin myös retkellä spaceworldissa ja mc donaldsissa.... rehellisesti sanoen oltiin kyllä aika näkyvä porukka mutta eipä tuo mitään 8) hauskaa oli varmasti lapsillakin! Tukiviittomien kurssikin alkaa olla käytynä vihdoin!: )

Huomenna onkin taas ensiapuharjoitukset ja niitä varten pitäis vähän kirjaakin lukee :|. Joulu on saapunu Liverpooliin jo aikoja sitten ja joulumarkkinatkin jo keskustassa pyörinyt ainakin viikon, ja on kyllä upeat! Sieltä lupaan laittaa kuvia pian. Joulua fiilistelen itekin aika paljon jo ja aika pitkään, mutta tänä vuonna siitä syystä että saan olla kotona... Nyt sitä osaa arvostaa niin eri tavalla. Vaikka viihdyn täällä todella hyvin, on kotiin silti mieletön ikävä, mutta onneksi ei tarvitse murehtia sitä kun tietää että kohta on kotona <3! Ehdottomasti mun parhain joululahja tänä vuonna.

Tää teksti tais olla enemmän vaan tämmöstä tajunnanvirtaa kun oon niin meidän telkkarin lumoissa: KYLLÄ, se vihdoin toimii!!

Niin selitys vielä otsikolle. Koulussa on päässyt tutustuun mr tumbleen, joka on siis lastenohjelma. Sitä katsoessa on hyvä oppia viittomia. ;)

pian nähdään
-Sanna

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

And we danced..

Eilen oltiin siis tanssiaissa!

Kyseessä oli hyväntekeväisyystapahtuma Plaza-hotellilla, pääasiassa seurapiiri-ihmiset tuli viettään iltaa ja tarkotus oli kerätä rahaa Punaselle Ristille, ja varmaan ihan hyvin onnistuttiinkin. Ohjelmassa oli arpajaiset, heds and tails -peli (johon myös mä otin osaa mutta Ipad jäi voittamatta mutta menipähän 5 puntaa hyvään tarkotukseen) ja viimesenä huutokauppa. Iltaan kuulu myös mielenkiintonen brasilialais tanssiryhmä ja kaiken virallisuuden jälkeen oltiin me vapaaehtoisetkin vapaita nauttiin illasta ja bändistä. Köyhien EVS- vapaaehtosten illan kruunas kolmen ruokalajin illallinen ;).

Tälläselle pikkukaupungin tytölle eilinen taphtuma oli kyllä jälleen jotain uutta ja ihmeellistä! Enpä ole ennen moisissa tanssiaisissa ollut tai mitään vastaavaa tapahtumaa todistanut.

Punasen Ristin porukka on kyllä tälläkin saarella yhtä huippua kun koti-Suomessa! Punasen Ristin porukalla on aina illan paras meno ja ne saa jokaisesta tapahtumasta todella huipun! Iltaa lähdettiin tosiaan jatkaan ristiläisten kanssa kaupungille tapahtuman jälkeen johonkin klubille.

Oli kyllä kokonaisuudessaan huippu viikonloppu ja vinkkinä myös kotiinpäin, että oispa siistiä saada SPR järkkään saman tyyppinen tapahtuma vähän samalla idealla rahankeräämiseks!


raffle table

ennen vieraiden saapumista

tanssiesitys........

dessert


dancing




öinen liverpool

Huomenna taas uusi viikko ja luvassa ainakin viikonloppuna pubeilua työkavereiden kanssa, PÄHKINÄNSÄRKIJÄ BALETTI<3 ja toivottavasti mahdollisimman pian toipumista flunssasta.

Hyvää yötä kaikille...päivät vähenee ja kohta nähdään <3


-Sanna

perjantai 15. marraskuuta 2013

meeting with Robin Hood

Viime viikonloppu oltiin siis Nottinghamissa kylässä EVS: vapaaehtosilla perjantaista sunnuntaihin. Perjantaina meni iltaan asti ennenkun oltiin perillä ja aika menikin kuulumisia vaihtaessa ja vaan chillaillessa. Lauantaina lähdettiin tutkimaan kaupumkia Hoan opastuksella kun Charlotte ja Stefan oli ensiapukoulutuksessa. Turisteina piti käydä tapaamassa Robin Hoodia Sherwoodin metsässä, minne taru perustuu, ja myös kiertelemässä Nottingham castlea.



meeting with Robin Hood

maisemaa nottingham castlelta

edelleen^

feeling home in the forest


Lauantai iltana lähdettiin käymään englannin vanhimmassa pubissa joka on sisältä kuin luola. Harmi että ei tullut otettua tarpeeksi hyvää kuvaa sisältä, mutta oli kyllä hieno paikka. Mukaan tarttui kuitenkin jokin valokuvaa arvokkaampi muisto, ehkä liian arvokas myös kyseiselle pubille, vai mitä luulet Trisha (aka Theresa). :D


Sunnuntaina kerettiin vielä mennä vähän ympäri kaupunkia ennen kun lähdettiin kotimatkalle. Oli kyllä huippu viikonloppu ja pakko myötää että Nottingham on kaupunkina ja siellä asuvien vapaaehtosten puolesta kyllä mun henkilökohtainen suosikki heti Liverpoolin jälkeen.




kotimatkalla pystyy hyvin kerään energiaa
Yks asia ollaan matkustaessa huomattu: Liverpooliin palaaminen tuntuu joka kerta yhtä hienolta ja koti-ikävä on aina reissatessa vähän, siis ikävä Liverpoolia. <3

Nyt siis taas yks viikko ohitse ja viiden viikon päästä kotiin!! Tänään sain nauttia vapaapäivästä ja huomenna mennäänkin Punasen Ristin tanssiaisiin Plaza hotelliin josta omaa päivitystä jonkin verran luvassa. Viikonloput joulua kohti alkaa täyttyä ja paljon kivaa ohjelmaa on kyllä tiedossa!!

Cheers me lovs!

ps. Nottinghamissa puhutaan ilmeisesti kans kivalla aksentilla, siellä saa puhestaa selvää eli ei lähskään niin vahva aksentti kun täällä meillä mutta mun korvaan tosi kivan kuulonen.

-Sanna

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ilotulituksia ja kuulumisia!

Tässä vähän viimeaikasia kuulumisia, nyt on tullut oltua niin paljon menossa että ei oo tullu pysähdyttyä kirjotteleen.

Weekend after Malvern

Malvernissa vietetyn viikon jälkeen viikonloppu meni aika pitkälti levätessä. Kuntosalilla (KYLLÄ, minä olen jäsen :-DD) tuli käytyä ja sunnuntaina mentiin tyttöjen kanssa katsastaan uusi hiekkaranta täältä lähistöltä. Oli kuitenkin niin kova tuuli että hirveesti ei viitsitty jäädä viettään aikaa, mutta tulipahan käytyä ja oli kyllä hieno paikka... kesällä varmasti upea !


Tuolla on siis enemmän ja vähemmän vedessä tollaisia patsaita seisomassa. Ne on taitelijan (jonka nimeä en nyt muista) itsensä omakuvia.




enemmän ja vähemmän oikeita patsaita



Preston

Prestoniin mentiin siis viime viikon torstaina kun meillä oli siellä perjantaina koulutus ja asuttiin Baschtin ja Alexian luona lauantaihin asti. Punasen Ristin koulutus oli periaatteessa samaa asiaa mikä oltiin jo käyty läpi: safeguarding children and adults, ja järjestötietous osuus, josta ei oikeestaan tullut uutta tietoa tälläkään kertaa, mutta toisaalta en vieläkään ole kyllästynyt kuuleen jotain asioita Punasesta Rististä uudelleen, enkä varmasti koskaan kyllästykään. ;)
Perjantaina mentiin illalla sitten käymään muutamassa pubissa. Ensimmäinen oli mielettömän kiva ja perinteinen Brittiläinen pubi, ja lopulta päästiin sisällekin, kun Trisha ei aluksi löytänyt henkkareitaan, ja kymmenen minuutin väännön ja etsimisen jälkeen tapahtu oikea ihme ja passi hyppäs jostain laukun uumenista. Voi sitä onnen määrää! Onneksi paikan portsari oli oikeen mukava ja sitä itseäänkin nauratti tilanne aikalailla. Kuvia ei tullut kameralla otettua Preston-"citystä", mutta kaupunki yllätti kyllä odotukset positiivisesti.

Sunnuntaina käytiin kotona vielä tosi hienossa pubissa keskustassa, joka on tunnettu siitä että miesten vessat on todella koristellut. Koko paikka oli muutenkin todella fancy ja paikalla taisi olla sekä turisteja että paikallisia.


Gabrielle Aplin

Maanantaina oltiin siis konsertissa! Rehellisesti sanoen menin Trishan mukaan enemmän mielenkiinnosta koska kyseistä artistia en etukäteen oikeastaan tuntenut, ja konserttiin menin siis todellisen fanin kanssa. :D Mutta oli kyllä 15 punnan arvonen keikka ja voisin mennä toistekkin!

lämppäribändi 1

lämppäribändi 2


Tiedän että tää video ei ole paras valinta koska kyseessä on Miley Cyruksen Wrecking ball coveri, mutta koska se oli yllättävä valinta ja ainoa kappale minkä mukana pystyi laulaan pääsi se tänne asti. Mutta Gabrielle kuulemma itse sanottaa omat kappaleensa ja kaikki muut kappaleet mitä se esitti oli kyllä omia.


BONFIRE NIGHT

Eilen 5.11 oli siis bonfire night (tunnetaan myös Guy Fawkesin päivänä) ja koska oon selittänyt tän perinteen historian liian monta kertaa jo väärin niin en lähde sitä liikaa avaamaan, google kertoo paremmin ja ainakin oikein. Salaliittolaiset yritti räjäyttää Englannin parlamenttitalon, mutta kuningas sai siitä vihiä ja pelastui, ja sillon kuninkaan pelastumista juhlittiin ilotulituksin. Ja siispä sitä vieläkin juhlitaan ilotulituksin ja kokoin ympäri Britanniaa. Me mentiin täällä lähellä Sefton Parkiin josta meille oli kerrottu että siellä on hieno tapahtuma. Ja se oli totta! En ollut odottanut että se olisi näin iso tapahtuma mutta en ole varmaan koskaan nähnyt yhtä hienoja ilotulituksia. Ja ihmisiä oli ihan mielettömästi! Aluksi vähän epäröitiin että mistä löydetään Sefton Park mutta ei tarvinnut paljon miettiä kun pysty seuraan ihmismassaa. Tuntui ihan paikalliselta siellä muiden joukossa!










Siinä vähä kuulumisia. Tänään on ollut kyllä erittäin hyvä päivä! Koulussa pääsin vetään aamuohjelman ja tuntuu että alkaa edistyä töissäkin. Ja pakko kyllä hehkuttaa, että nyt kun aikaa on kulunut, tuntuu musta yhä enemmän siltä että tulevaisuudessa oon oikealla alalla. 

Huomenna on viimeinen työpäivä tältä viikolta kun Punaselle Ristille tehdyt tunnit korvaa taas yhden työpäivän! Illalla mennäänkin sitten Trishan kanssa ulos ja perjantaina lähdetään viettään viikonloppua Nottinghamiin.

"Not too bad"

Tsemppiä kaikille koti-Suomeen, ikävöin teitä kovasti! Yöt vähenee ja enään 6 viikkoa ja pari hassua päivää päälle niin nähdään! 

<3

-Sanna