perjantai 23. toukokuuta 2014

our house

Nyt kerkee aktiivisesti päivittään kun makaan kotona kipeenä ja halaan kuumavesipulloo. Paremminkin vois tän loman kieltämättä alottaa! :( Tänään olis illalla tarkotus olla Bristolissa että särkylääkkeen voimalla ois ajatus.

Nyt kuitenkin ajattelin tehdä päivityksen meidän talosta ihan muutamalla kuvalla.

Tässä on siis meidän kotikatu, ja meidän ovi löytyy tuolta sinisen roskiksen kohdalta. Kaikki talot on samanlaisia ellei joku ole halunnut omaansa maalata erivärillä erottuakseen. Myös pylväitä on maalattu eriväriseksi että jotenkin erotutaan joukosta. Meidän pihasta ei tarvitsekkaan lähikuvaa, koska se ei tällä kadulla oo kauneimmasta päästä. :p


Tässä on mun rakas koloni. Mun huone on kaikista pienin (kun vierashuonetta ei lasketa), mutta se ei ole haitannut. Ainoa miinus tässä huoneessa on superpieni vaatekaappi jonne mun vaatteet ei mahdu kunnolla ;(. Mutta 9kk melkeensä jo selvitty että eiköhän loppuunkin asti. :D Kaapinovet on koristeltu valokuvilla kotoa, ja erilaisilla viesteillä mitä on postissa tullut. Ylpeä olen tosta coaster -kokoelmastani joka toivottavasti vielä kasvaa. Theresalta sain synttärilahjaksi tuon aivan ihanan Penny Lane tyynyn<3.



Nää kuvat onkin meidän olohuoneesta, joka on omasta mielestäni kyllä mukavan suuri ja kotosa. Takkaa ei olla muutamaa kertaa enempää lämmitelty mutta se on aika kiva lisä täällä. Televisio on kunnon vanha "3D" telkkari johon piti digiboxi käydä ostamassa. :D Pyöriä käskettiin säilyttää sisällä kun ne aika helposti pihasta katoaa (niinkun meillä yksi, tosin rikkinäinen pyörä jo katosikin). Niitä on kaksi normaalisti tossa seinää vasten vaikka tää toinen onkin nyt sohvan edessä.



Joka kodin sydän, eli keittiö. Keittiö on kanssa melko tilava ja siellä tulee eniten yhteistä aikaa vietettyä. Koristeltu sitä ollaan Beatles julisteilla mitä kuvassa näkyy kolme. Muutenkin kaapin seiniin on tullut laitettua kaikennäköisiä tervehdyksiä. Keittiö voisi tässäkin kuvassa olla vähän siistimpi, mutta näköjään neljän ihmisen on aika vaikea pitää se siistinä. Tai varsinkin kun jatkuvasti tuntuu että saa yksin siivota toisten jälkiä koko ajan. Se on asia mitä en tän vuoden jälkeen kaipaa! Perällä tuolla näkyy kodinhoitohuone missä on pesukone ja kuivari ja muuta roinaa, sekä meidän kakkosvessa, joka siis on vain koppi jossa on pytty.



Meidän eteinen näyttää tältä. Ovesta tullessa vastassa on rappuset yläkertaan ja tossa oikealla on ovi olohuoneeseen ja tuolla perällä näkyy ovi keittiöön, jonka vieressä on ovi Heghinen huoneeseen. Täällä kun ei uskota naulakoihin niin takit löytyy yleensä tosta rappusten kaiteelta, ellei keittiön tuoleita >:(. Kenkien määrä tuntuu välillä olevan aika suuri kanssa, mutta itse olen syyllinen suurimpaan osaan. :D

Tältä näyttää siis suurinpiirtein meidän talo. Nyt toivoisin suuresti että parantuisin ja saisin nauttia alkavasta lomasta jo tänään! :(

see u,
Sanna

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Ensi askeleet Walesiin.

Heissan! Pikaista kuulumista viime viikonlopulta lähinnä kuvin ennen nukkumaanmenoa :)

Viime perjantaina Liverpoolissa oli Light night, joka siis oli jonkinlainen taidefestari-ilta. Paljon oli ohjelmaa ja käytiin Heghinen kanssa vähän haahuilemassa ja katsomassa mihin törmätään.



jossain tuolla ihmismassan takana oli jonkinlainen  japanilainen tulishow. :D


Viime Lauantaina tehtiin siis päivän reissu Walesin puolelle Llandudnoon ja Conwyyn. Molemmat oli sellasisia pikkukaupunkeja merenrannalla. Sää oli uskomaton ja mä kuulemma vaihdoin kiitettävästi väriäkin! Jes!

Tän reissun tarkoituksena oli siis Theresan 19 vuotis synttäripäivä, jonka sankari oli meille suunnitellut. Upeita maisemia ja ihana päivä kämppisten kanssa.


welsh on omituinen kieli























Lauantai-iltana oltiin vasta myöhäsellä takasin mutta jaksoin kuitenkin lähteä vielä kaverille istuun iltaa. :) sunnuntaina tulikin vaan nukuttua ja laiskoteltua, mutta pidettiimpä kesän eka barbeque Lucasin ja Theresan kanssa läheisessä puistossa.

Nyt kauniita unia. Huomenna meillä on koululla Punaisen Ristin päivä ja mä heiluttelen mun keräysämpäriä siellä.:P Vielä kaksi aamua kahden viikon lomaan jota odotan niiiiin paljon. <3

Nauttikaa kesästä!

-Sanna

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

ESC 2014

Viime perjantaina matkattiin siis Nottinghamiin viisumerkeissä. Perjantaina saavuttiin viimesinä vieraina paikalle minä, Lucas ja Bastian. Nottinhamissa asuu siis neljä vapaaehtoista ja meitä vieraita taisi olla seitsemän jos en mene jotain unohtaan. Perjantai meni enemmän rupattelun merkeissä, ja lauantaina lähdettiin siis paikalliseen baariin katsomaan viisuja, minne oli sovittu että meitä noin 15 tulee.

Oli kyllä erilainen tunnelma katsoa viisuja kun normaalisti kotona. Suomi nyt ei saanut mitään suurempaa tuuletusta, mutta Lauran kanssa pidettiin kuitenkin huoli kotimaan kannustuksesta! Voitto meni kuitenkin lopulta oikealle maalle. 

Tee se itse -Suomen lippu: Lahjapaperia kaksinkerroin ja risti väritettynä kuulakärkikynällä

Mulla ei ole kuvia valitettavasti enempää kun en vieläkään saa niitä kännykästä siirrettyä pois. Sunnuntaina olin viimeinen vieras joka lähti kotia kohti ja olinkin vasta puoli yhdeksän maissa takasin Liverpoolissa. 

Sunnuntaina alettiin suunnitella vähän loppukuukausia ja tajusin, että mulla on yksi viikonloppu täysin tyhjää ennen viimeistä työpäivää 24.7!! Mutta niin paljon mitä odotan! 

Puolitoista viikkoa siis kahden viikon lomaan. AH! En vois enempää odottaa. Perjantaina suuntaan siis töistä suoraan Bristoliin tutustumaan ihanan Laurani luokse. Siitä sitten tarkoitus olis kivassa suomalaisseurassa jatkaa tiistai aamuna Oxfordiin ja olla siellä keskiviikko iltaan asti jolloin palaudun takasin Liverpooliin, koska: ANNA SISKONI TULEE SILLON TÄNNE VIIKOKS! Jeeeeeee !!! Kaksi viikkoa!!!! Annan kanssa mennään ennen sen lähtöä päiväks Lontooseen ja mä jään sitten loppuviikoks Kentiin. Huisia, oispa jo loma! :) Pakko oli jakaa tää jo teille koska oon niin innoissani! :) 

Tää viikko on mennyt aika väsyneenä ohi, eilen oltiin Lucasin kanssa Laurenilla istumassa iltaa pienellä porukalla ja nyt pitäis lähtee taas ensiapuileen taas.

Palaillaan,
-Sanna

torstai 8. toukokuuta 2014

Täytimpä kerran 20

Moikka!

Nyt on hyvä aika kirjotella aivan uskomattomasta synttäriviikonlopusta, kun ollaan jäljet saatu Heghinen kanssa siivottua.

Torstaina kuitenkin Jani saapu tänne ja tavattiin kaupungissa kun töistä sinne ennätin. Illan aikana kerettiin turisteilla, kahvitella, pubeilla ja jutskailla! Perjantai aamuna otin Janin, eli meidän SPR:n henkilön joka tästä EVS touhusta Suomessa vastaa. mukaan töihin ja se vietti aamupäivän meidän koululla ja mun luokassa, ehkä enemmän tai vähemmän järkyttyneenä. No ei :D. Mutta oli ihan mahtihuippua saada se käymään täällä ja näyttään että mitä mä täällä oikeesti teen. Mistä tässä jutussa on kyse jonne sen avulla on päästy!

Perjantaina siis saapu lähes kaikki vieraat joita tuli tällä kertaa Prestonista(toinen synttärisankari), Blackpoolista, Sheffieldistä, Nottinghamista, Kentistä, Bristolista, Lontoosta ja  Saksastakin kaksi kun yhdellä vapaaehtosella oli kaksi kaveria kotoa kylässä. Yhteensä laskettiin että meitä taisi olla sellaset 18 yötä täällä. Mutta kyllä, kaikille löyty tila nukkua mihin en alunperin uskonut. Itselläni ei ollut ainakaan valittamista :). Voin kyllä kuvitella että niillä jotka esim. Theresan huoneen lattialla nukku kolmen retkipatjan päällä viisi ihmistä niin olot olisi voinu olla paremmat. Mutta nukkumaan tänne ei todellakaan tultu ja joka päivä taisi olla kello jo kuuden paikkeilla ennen kun suurin osa alkoi nukkumaan.

Perjantaina töistä kotiin tultua luulin että mulla on reilusti aikaa siivoilla, kokkailla ja muuta, mutta ensimmäinen vieras saapukin jo kuuden aikaan. Muut tuli kuitenkin vasta myöhemmin, joten kerettiin perjantaina paistaan munkkeja! Paljon! Mä tein taikinan mutta sain lopulta monta pikkuapuria ja tän vuoden vappumunkit tuli kerrankin tehtyä. Ja teki kyllä hyvin kauppansa. Illaksi lähdettiin pubiin keskustaan kun melkein kaikki oli saapunut ja sitten mä kävin noutamassa vielä perjantain kaukasimmat vieraat Kentistä, jotka saapu vasta varttia vaille 12. Theresa ja Lucas oli siis sound city festareilla Liverpoolissa torstaina ja perjantaina, ja sitten vielä puolet vieraista lähti niiden matkaan sinne lauantaiksi. Me loput nukuttiin todella myöhään ja löhöttiin koko päivä. Mun teki mieli lähtee kattoon yhtä konserttia missä työkaveri olisi soittanut mutta ei lopulta päästy liikkeelle. Päviään kuulu siis löhöilyä, päiväunet, ruokaa ja kävely tescoon ostoksille. :D Illan vietto alkoi sitten kun olin kahdeksan aikaan käynyt noutamassa kaksi viimeistä vierasta vielä paikalle. Me pelattiin todella hauskoja ja kerrankin uusia juomapelejä eikä vaan aina sitä yhtä ja samaa, ja istuttiin iltaa porukalla. :D Festariseurue liittyi seuraan joskus yöllä kun sieltä tulivat takaisin.

synttärisankarit!

koska jalkapallo on niin mielenkiintosta........

Sunnuntai jatku taas löhöilyllä, osa vieraista lähti kaupunkiin katselemaan, ja me laiskimmat jäätiin taas kotiin. Illalla meillä oli kuitenkin meidän "pääbileet" kaikkien kanssa porukalla kun festarit oli loppunut, ja sen lisäks olin kutsunut muutamia kavereita Liverpoolista joita tuli seitsemän, eli talo oli kiitettävän täynnä. Aluks kaikki oli vähän kahdessa porukassa, mutta lopulta yhtä ja samaa porukkaa. Oli ihan mielettömät synttärit!! Naapuritkaan ei oo vielä sanonut vihaavansa vaikka jotkut päätti laulaa Gerardille jotain ylistyslaulua pihalla. Ilta jatkui taas myöhään ja osa paikallisista lähti kaupunkiinkin vielä aika myöhäsellä mutta ei ilmeisesti enää niin myöhään ollun monet paikat auki. Maanantai aamuna herätessä oli aikas mukava kaaos keittiössä mutta nyt on siivottu ja lattiat mopattu vaikka ei vielä tuona aamuna uskonut että tähän päästään. En olisi voinut kuvitella parempaa iltaa kyllä todellakaan!


Löydettiin punasia kuppeja jenkkityyliin! Siivotessa on ollut aika mielenkiintosta mistä kaikkialta näitä löyty nimillä varustettuina ja mitä nimiä niistä löytyi



my british<3



the morning after...

Maanantaina osa vieraista lähti jo "aikaisin" ja viimeset sitten joskus neljän aikaan. Lopulta kun kaikki oli lähtenyt, tuli hirveen tyhjä olo. Yhtäkkiä talo olikin tyhjä, ja tuntukin aika yksinäiseltä kun oli tottunut että on koko ajan väkeä ympärillä, ja osa joista on tullut todella läheisiä niin sai viettää taas aikaa yhdessä. Tuli ehkä ikävä. Se on johtanut taas kriisiin kuinka nopeeta aika kuluu. En koskaan halua hyvästellä. :D

Oisin halunnut liittää tähän loppuun videon maanantailta missä me istuttiin porukalla Lucasin huoneessa ja soitettiin kuka kitaraa, kuka sellasta pikkupianoo mihin puhalletaan, kuka rumpukapuloita tai käsiään. Mitä tahansa. Itse soitin ukulelea jota harjoteltiin jo sunnuntaina chillaillessa mutta nyt meidän "bändiin" liitty mitä erikoisimpia soittimia. Se oli sellainen hetki kun ajattelin, että tätä hetkeä en halua unohtaa koskaan. Mutta valitettavasti en saa liitettyä puhelinta tietokoneeseen. :(

Nyt lopettelen Euroviisutunnelmiin tän päivityksen, toivottavasti päästään semifinaaleista jatkoon. Nyt vois jopa omaa maataan äänestää kun siihen on mahdollisuus. Huomenna siis lähden kohti Nottinghamia viettään viikonloppua ja lauantaina mennään baariin katsoon Euroviisut. Siitä luvassa myöhemmin.

Kuitenkin vielä oikein hyvää Punaisen Ristin viikkoa kaikille, ja etenkin hyvää Henry Dunantin syntymäpäivää. Nyt kun miettii, ilman tuota ihmistä, ja 151 vuotta takaista historiaa, en olisi nyt täällä. Kiitos Punainen Risti, maailman hienoin järjestö.

-Sanna



maanantai 5. toukokuuta 2014

10 biisiä

Koska mut haastettiin facebookissa tekemään tää kymmenen biisin lista kappaleista jotka tulee liikaa miettimättä mieleen. Itse valitsin kymmenen kappaletta jotka mulle merkitsee jotain eri tavoin tai tuo muistoja mieleen. Päätin siis soveltaa tän tänne blogin puolelle.

1.Wild ones -flo rida ft. Sia
2.Lämpöö -Brädi
3.Counting stars - One Rebuplic (pakko mainita toinenkin biisi samalta porukalta, I loose myself <3)
4.Kitara, taivas ja tähdet -Eppu Normaali
5.Tinakenkätyttö -Kaija koo
6.Willst du -Alligatoah
7.The Boxer -Simon&Garfunkel
8.Huominen on huomenna -JVG feat.Anna Abreu
9.Kyyneleet -Cheek
10. Everytime -Britney Spears

<3

Tällä viikolla on luvassa kuulumisia viikonlopulta, joka oli aivan mieletön. Nyt kuitenkin on vielä toipuminen kesken, ja tänäänhän on vapaapäivä tässä maassa! Yhtäkkiä talo tuntuu ihan todella tyhjältä. :(

pus!

-Sanna