lauantai 26. lokakuuta 2013

Malvern 22-25.10

Malvernissa oltiin siis EVS-trainingissa tällä viikolla tiistaista perjantaihin, ja oli kyllä hienoa! Tiistaina lähettiin ammusta melko väsyneinä matkaan ja paikalle saavuttiin noin tunti (ellei enemmänkin) liian myöhään, kun junat oli aikataulusta myöhässä. Tästä syystä ehdittiin käydä kyllä vähän Birminghamia kiertämässä kun meillä oli siellä vaihto ja Birminghamin asema sijaitsee aivan keskustassa. Tosin matkalaukkujen kanssa Birminghamissa ei ollut kyllä kauheen antoisaa, varsinkin ku saatiin vettäkin niskaan lopusta aika paljon! Mutta sinne joku päivä kyllä ehdottomasti takas, ja toivottavasti pian!





Perille kuitenkin saavuttiin ja ensimmäisenä päivänä oli ohjelmassa syömistä, tutustumista ja uudelleen syömistä! Isompaa koulutusta ei ollut ekana päivänä, mutta ympäri Malvernia suunnistettiin joukkueissa samalla lailla kun Brightonissa alkuseminaarissa. Illalla käytiin siis ravintolassa syömässä hyvin ja siitä lähdettiin suurin osa porukkaa käveleen illalla ympäri Malvernia ja jostain syystä kovasti kaikki pikkupolkuja ja rappusia. Rappusia siis paljon, ja tähän väliin voin kertoo syyn. Malvern on siis aika pieni kaupunki (35 000 asukasta) ja se on kun rakennettu vuorelle. Todellakin ylitti odotukset! Etukäteen kun kysy kukaan ei ollut kuullut koko kaupungista, mutta se oli mielettömän hieno, ja asuttiin varmaan kaupungin hienoimmassa hotellissa.





thumbs up!

meidän hotelli! 

Muuten ohjelmassa oli tutustumista EVS:ään, elämään Briteissä, eri kulttuureihin ja mahdollisiin ongelmiin vuoden aikana. Meillä oli lounasaikaan yleensä noin neljä tuntia vapaa-aikaa jona aikana tehtiin erilaisia ryhmätöitä, mutta tona aikana oli aina kyllä kovasti aikaa tehdä vaikka mitä muutakin! Kiivettiin muun muassa Malvern Hillseille ja kierrettiin hyväntekeväisyyskaupoissa. Säät onneks suosi taas ja oli aurinkoisia päiviä!





lampaita!

moments of fear! tarkotus oli ottaa theresan kanssa meistä vihdoin ONNISTUNUT kuva mutta tällänen oli lopputulos! ja hetki kun meinasin oikeesti kaatua oli kyllä todella pelottava horjahtaa alaspäin suoraan kiville. ja ei tietenkään lopulta saatu meistä kuvaa :/ hauskoja kuvia vaan...



picture made by lucas


Koulutuksesta jäi paljon käteen ja oikeestaan EVS:stä itsestään haluaisin enemmänkin tietoa. Jotain siitä kuitenkin jäi käteen ja ehkä tietoa tulee lisää tulevissa koulutuksissa. Osana koulutusta oli tosiaan myös tutustua brittiläiseen kulttuuriin ja muihin kulttuureihin mitä oli edustettuna koulutuksessa. Espanja, portugali, saksa, armenia, italia ja suomi.

Iltasin oli aikaa istua pubissa ja vain hengailla. Toisena iltana oltiin vähän pienemmällä porukalla tosi perinteisessä pubissa jonka nimi oli the Unicorn. Siellä tavattiin kaksi paikallista tyttöä, noin 23 vuotiaita, jotka oli kyllä aika mielenkiintosia. Niiden mukana lähdettiin eteenpäin pubista, mutta päädyttiin kuitenkin takasin Unicorniin kun toisella heistä ei ollut henkkareita mukana.
Muutama asia tuli heiltä opittua kielen käytön suhteen:

pisst=humalassa
mortal=todella humalassa
bird=tyttö
ja käytä sanaa fuckin lähes jokaisen sanan edessä.

Oli kuitenkin kiva vain jutella ja hengailla porukalla ja tutustua uusiin ihmisiin. Voitte kuvitella miltä se kuulosti muiden korvassa kun selitin juhannusvihdan. Jollain tavalla suomalaisista juhannuksesta jäi kovin väkivaltanen tai seksuaalinen kuva. Suomalaiset jopa alasti saunassa, koivunoksia yhdessä nipussa ja ne kastetaan veteen ja lämmitetään kiukaalla ja sitten hakataan kaverin selkää. Ollaan kuitenkin sovittu että kesällä (siis ei seuraavana kun kaikki on täällä) pidetään meetinki suomessa ja mennään meidän mökille. Toivottavasti tämä todella toteutuu, mutta lupasin että sillon kokeillaan saunavihtaa! :D






Toisena iltana jäätiin illallisen jälkeen ravintolaan pubin puolelle istusekeleen jälleen vähän pienemmällä porukalla ja oltiinkin siellä sulkemiseen asti. Muutaman juoman ja juomapelin jälkeen ei tietenkään enää väsyttänyt niin piti jatkaa iltaa hotellin aulassa. Siellä kuitenkin tavattiin muutama erittäin mielenkiintonen ehkä viisissäkymmenissä oleva mies ja niiden kanssa keskusteltiin kulttuurista ja kielestä. Ja tottakai keskusteltiin myös saksaksi, kahden aikaan yöllä mun saksa suju oikein luontevasti! Mutta silti pieni vinkki: ei ole välttämättä paras idea istua hotellin aulassa neljään asti ja ostaa kallista viiniä (varsinkaan punaviiniä!), nukkua neljää tuntia ja olla seuraavana päivänä todella hyvällä ololla koulutuksessa.....


Viimesenä päivänä vielä ennen lähtöä syötiin kaikkia melko perinteisiä brittiläisiä pieniä naposteltavia, juustoja ja erilaisia leipäsiä. Sitten suunnattiin junalle vähän aikaisemmin kun oli tarkotus ja uni maistu todella hyvin kyllä junassa!

Oli kyllä todella antoisat neljä päivää ja nyt pitkien yöunien ja melko rentouttavan päivän jälkeen alkaa energia palautuun! :D 

Tulipas pitkä tarina! :p
Heippa!

-Sanna


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

The lights of Blackpool

Viikonloppu hujahti juhliessa Michaelin synttäreitä Blackpoolissa, joka on siis tunnettu Englannin Las Vegasina kaikkine kasinoineen. Kasinoille ei kyllä me eksytty, ainoostaan johonkin baari/clubi yhdistelmään vähäksi aikaa istumaan ja ehkä vähän tanssimaan, mutta muuten oltiin kyllä kämpillä suurin osa illasta juhlimassa synttäreitä. Lauantai päivänä kyllä tutustuttiin jonkin verran kaupunkiin.

Sää ei kyllä suosinut yhtään kun koko viikonlopun melkeinsä sato! Hetken paisto aurinko niin että oli tosi lämmin ja hetkessä taas mysky ja kylmä, tästä syystä en enää ottanut kuvaa merenrannalta kameralla kun en jaksanut kaivaa sitä esiin kun sormet paleli, mutta hieno se oli ja Blackpool pier näytti myös upeelta vaikka ei siellä sen enempää käyty. Mulle toi kaupunki muistutti jättimäistä huvipuistoo koko keskusta! Mutta hauskaa oli silti, niinkun hyvällä porukalla aina. Musiikkia, viiniä, juomapeliä ja hengailua...eikai vois paremmin mennä! :D




the lights of Blackpool


I'm lovin it

kiva raitiovaunu 8)


sex on the peach, nams!



vieraille tarjottiin kyllä hyvää ruokaa!

Blackpool tower

palmuja ostoskeskuksessa
caramel frappuchino, nams





kotiiiiiiin!
Kokonaisuudessaan oli kyllä onnistunut viikonloppu ja tulipahan vähän matkailtua!

Huomenna VAPAA PÄIVÄ ja sitten tiistai aamuna kohti Malvernia ja EVS-trainingia.

-Sanna

perjantai 18. lokakuuta 2013

sukulaisia!

Mulla on kyllä maailman ihanimmat sukulaiset!

Eli mun kaksi serkkua ja täti kävi siis täällä kylässä, tuli viikko sitten ja lähti viime keskiviikkona. Mukanaan ne toi mulle repullisen Suomen tuliaisia joilla taas pärjää eteenpäin: hapankorppua, kahvia, seitsemänpäivää lehden, Oriveden sanomia, vaatteitani, pehmokoiraan ja tietenkin fazerin sinistä neljä levyä joista yhden vein töihinkin maistettavaks, ja vastaanotto oli tietenkin kuten oletettua, hyvää! Myös lapset sai maistaa Suomen suklaata loman kunniaks kun ens viikko tosiaan ollaan vapaalla koulusta kun on half term.

Sukulaisten kanssa ehdittiin turisteilla muutamissa paikoissa, muun muassa New Brightonissa, shoppailla PALJON ja myös syödä PALJON ja todella hyvin! Ihanaa oli nähdä pitkästä aikaa ja tajusi kyllä kuinka kova ikävä niitä on ollutkin. <3 Toisaalta tuntuu kun tää olis jotenkin oma eri maailmansa siitä mikä maailma on kotona, ja hassua kun rakkaat ihmiset tuolta toisesta maailmasta käy tässä maailmassa. Jos ymmärrätte mitä tarkotan, mutta aika hauska tunne ! :D

Mutta tunnen olevani onnekas kun mulla on näin ihania ja rakkaita ihmisiä
<3





tässä mä ja mun täti :)

mentiin myös tollasella!

NO faneja!
Nyt sitten viikonlopuks Blackpooliin juhliin Michaelin synttäreitä ja sitten tiistaina kohti Malvernia EVS-trainingia perjantaihin asti!

See ya mates! 

PS. Mulla on lennot varattuna eli 9 viikon päästä nähdään!!!

-Sanna

tiistai 8. lokakuuta 2013

univelkaa, iloa ja ripaus ikävää

Viime viikonlopun tarkoituksena oli levätä ja tutustua kaupunkiin, eli "turisteilla". Lepo tuli kyllä tarpeeseen ja lauantaina päästiin liikkeelle vasta viiden aikaan, ja Theresan kanssa käytiin käveleen Mersey-joen varrella ja kiivettiin(hissillä) Radio City Toweriin katseleen maisemia aurinkoisena päivänä. Jostain kumman syystä lauantait on aina kauniin kesäsiä päiviä ja aina paistaa!;) Tää on kyllä upea kaupunki! Univelkaa jäi silti viikonlopulta kun iltasin on vaan niin kiva olla ja hengailla ja kun vihdoin ollaan saatettu suuri etsintä loppuun ja löydetty meidän vakkari pubi tästä vierestä, niin tottakai pitää siellä viettää aikaa!

at the Dovey !

"interesting story"

maisemaa


Albert Dock



löysin kamun

maailma on minun



Sunnuntaina oli sitten Safe Handling -kurssi joka pitää suorittaa ennen ensiapupäivystäjäksi tulemista, eli nyt on ensimmäinen etappi takana! Kurssilla käytiin läpi miten esimerkiksi auttaa ihminen pystyyn tuolilta tai maasta turvallisesta ja miten itse nostaa turvallisesti. Kurssilla muut paitsi minä ja Theresa oli kyllä ilmeisesti tuota etappia vaille valmiita ensiapupäivystäjiä. Samalla heitettiin läpi kyllä toinenkin kurssi joka käsitteli työskentelyä yhteistyössä esimerkiksi palolaitoksen tai ambulanssin kanssa. Tuo kurssi kesti vain tunnin ja katsottiin video ja samalla piti bongata kysymyksiin vastauksia, ja rehellisesti sanottuna ymmärrys aivan kaikesta jäi vähän pienemmäksi kuin muilla! :D Vaikeeta sanastoa ja lukea kysymyksiä samalla kun kuuntelee englanniksi.... :D no mutta ehkä pointti tuli selväksi.

Viime päivät on ehkä iskenyt ensimmäistä kertaa sanoisinko "oikeampi" koti-ikävä ja odotan jo joulua kyllä innolla. Stressin poikanen on kyllä siinä että mitä teen uutena vuotena, kotona vai Lontoossa? Kertokaa joku mulle niin varaan lennot! :) Mutta toki koti-ikävä helpottaa kun rakkaat serkut ja täti tulee PERJANTAINA tänne! :)

Hyvää viikon jatkoa!

-Sanna