elämän ihmeellisyyksiä

Tänään vietän siis vapaapäivää joka piti alottaa nukkumalla pitkään, mutta valitettavasti univelka säilyy koska mun rakkaat kämppikset halusi ilmasta onnellisuuttaan tänä aamuna muun muassa laulamalla kun normaalisti mä oon se kuka ensimmäisenä nousee ja lähtee töihin ennen kun muut edes on herännyt. :D haha noh, on kai sitä pahempiakin tapoja herätä ja kevätauringonpaisteen takia ei edes harmittanut. Tässä teille vähän mun päällimmäisiä pohdintoja mitä ajattelin jakaa:

oma aikani englannissa
Eilen tein uuden löydön. Aloin Areenasta katsomaan Au pairit -Lontoossa sarjaa jota oon nyt ekat neljä jaksoa menny läpi. Tuntuu jotenkin että katsois sitä nyt ihan eri näkökulmasta. Ja tietenkin katsonkin. Henkilöt kuitenkin asuvat Lontoossa neljä kuukautta, mikä itsestä tuntuu hassulta nyt katsoa kun on täällä seitsemän kuukautta ollut, että jos itse olisin neljän kuukauden jälkeen palannut kotiin kuinka kesken koko reissu olisi jäänyt. Mielenkiintoista nähdä miltä tytöistä tuntuu viimeisessä jaksossa. Tietenkin Au pairina oleminen on ihan eri juttu mutta jotain samaa itseeni löydän välillä (melkein) kaikista sarjan tytöistä. Mielenkiintosta seurata miten samanikäiset suomalaiset tytöt kokee ton uuden tilanteen, uuteen maahan ja tuntemattomaa muuton.
Loppujen lopuks oon varmaan muuttunut tällä reissulla aika paljon, luulisin. Ehkä se miten, selviää vasta kun joudun tän kaiken jättään taakseni ja palaamaan kotiin. Osalle tästä miten nopeeta tää aika kuluu ja muusta on tullutkin valitettua se mitä nyt opettelen, on elämään hetkessä. Se on vaan loppujen lopuks kovin vaikeeta kun suunnitelmia riittää ja kaikkee kivaa tulossa keväällä ja kesällä. Tuntuu että päivä päivältä kiinnyn tähän elämään vaan enemmän, ja en tarkota että haluaisin tänne jäädä, mutta en halua tän ajan loppuvan. Se mikä tästä tekee niin merkittävää on nää ihmiset täällä, tuntuu hassulta ajatella että joku päivä joudun sanoon hyvästit niille tietämättä koska seuraavan kerran nään ja kuinka usein, kun taas tällä hetkellä koti on ja pysyy. Ompas vaikea selittää.

Punainen Risti meillä ja muualla
Viime päivinä oon miettinyt myös mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Eilen olis siis päivystäjänä jalkapallopelissä ja aikaa oli jutella muutamien meidän tiimiläisten kanssa. (Ei, me ei hoideta niitä oikeita pelaajia ja syöksytä kentälle jos joku loukkaantuu, niille on omat lääkärinsä. Me ollaan siellä lähinnä yleisöä varten. Ja kyllä, tämä tuli yllätyksenä.:D) Yksi meidän osastosta täällä sanoi olleensa paljon tekemisissä Turkin Punaisen Puolikuun kanssa ja sitä kautta neljä vuotta sitten Syyriassa kenttäsairaalassa hoitajana. Vau. Oli myös mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia miten eri tavalla Punainen Risti meidän mielestä toimii eri maissa, vaikka samaa järjestöä ollaan. Kuinka maissa joissa ei ole toimivaa terveydenhuoltoa Punainen Risti tekee paljon työtä sillä alueella, kun taas miettii mitä itse oppi Thaimaan reissulla, ja mitä me taas tehdään Suomessa esimerkiksi nuorisotyössä. Vastaavanlaiseen nuorisotyöhön en ole missään törmännyt, ja tuntuu että esimerkiksi täällä brittilässä sellasita ei ole olemassa. Se on sitten lähinnä vaan tätä ensiapua missä on paljon nuoria mukana, mutta mitään vastaavanlaista leiritoimintaa tai vaikka koulutusviikonloppuja ei ole.
Itse aloin miettiä mitä haluaisin tulevaisuudessa Punaiselta Ristiltä. Tänne tullessa loppu kaikki vastuut kuin seinään, ja nyt kun meen takaisin voi aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä. Tällä hetkellä kiinnostaa hirveän moni toiminta, eniten kyllä kaikki kansainvälinen toiminta, mutta myös paljon muukin. Nuorisodelegaattikurssi on yksi mikä on ollut haaveena pitkään ja toivottavasti sen pääsen jossain vaiheessa toteuttaan. Nyt tuntuu että olisi intoa tehdä ja kokeilla kaikkea uutta!

tulevaisuus
Ensi syksynä siis kohti uusia haasteita kotona! Hauskaa miten täällä ei tarvitse stressata oikeen mistään; opiskeluista, muista vastuista ja kiireestä. Käy töissä ja illat vapaana. Ehkä liikaakin aikaa miettiä elämää nyt kun tavallaan sitä on pysähtynyt pohtimaan, ei aikaisemmin ole ollut samalla aikaa. Ihan mieletöntä kyllä tavallaan lukion jälkeen ja tuntuu että opiskeluun löytyy motivaatioo kun se ensi syksynä alkaa. Toki vielä senkin lisäksi että käsitys siitä että on omalla alalla on vahvistunut. Tällä hetkellä tuntuu että varsinkin autismi on se minkä parissa haluan tulevaisuudessa työskennellä. Toisaalta odotan myös nähdä mihin elämä vie ja mitä kaikkea lopulta päädyn tekemään. Olen myös ymmärtänyt sen, että vaikka kuinka aina olen ollut määrätietoinen siitä mitä aion tehdä ja voisi sanoa asettanut oman polkuni aika etukäteen, niin olen myös ymmärtänyt, että mistä mä voin kaksikymppisenä tietää mitä mä oikeasti elämältä haluan. Viimein olen tajunnut sen mitä mulle viime keväänä sanottiin kun hulluna ressasin pääsykokeista. Tällä hetkellä opiskelupaikka on juuri oikea, mutta tulevaisuudessa tulee varmasti pohdittua uudelleen ja tehtyä jotain ihan muutakin.

Tämmöstä pientä ajatusta tähän väliin. Ainakin riittävästä omakuvia tähän teksiin. :P

-Sanna